Tässä aineistossa on koottu muotoilualan menetelmiä erityisesti palvelumuotoilun ja Design Thinkingin alueilta. Näitä menetelmiä voidaan käyttää apuna esimerkiksi ongelman määrittelyssä, asiakasymmärryksen lisäämisessä tai idean kehittämisessä innovaatioksi.
Eri alojen työskentelyssä on käytössä samantyyppisiä menetelmiä, mutta niistä puhutaan usein eri nimillä. Samoilla sanoilla saattaa olla myös eri alojen osaajille erilainen merkitys. Tästä ajatuksesta lähti tarve neutralisoida menetelmäkuvauksia. Lähtökohtana tässä on käytetty palvelumuotoilun menetelmiä, kuvauksista karsittiin mahdollisimman paljon ammattialasidonnaista sanastoa, jotta eri alojen osaajien on helpompi ottaa niitä käyttöön.
Menetelmiä myös yhdisteltiin tarpeen mukaan, olennaista ei ole ollut menetelmän luokittelu tai nimitys, vaan pikemminkin niiden käyttötarve työskentelyssä. Pyrimme näitä menetelmiä soveltamalla edistämään monialaisten ryhmien työskentelyä.
Mitä saat?
- Uusia toimintatapoja
- Uusia ajattelutapoja
- Asiakaslähtöisyyttä
- Kokonaisvaltaista näkemystä käsillä olevaan haasteeseen
Nämä menetelmät ovat tapoja yhdistää vanhoja asioita uudella tavalla, etsiä uusia näkökulmia työskentelyyn ja antaa yhteistä pohjaa monialaisten ryhmien toiminnalle.
Miten käytät?
Valitse omaan tarkoitukseesi sopivat menetelmät ja kokeile rohkeasti.
Menetelmiä on kehitetty osana Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun liiketalouden yksikön Open Innovation Banking System/ Massidea.org projektin työskentelyä.
Menetelmätiedon lähteinä on käytetty:
- Engine group, service design and innovation consultancies
- Palvelumuotoilu: Juha Tuulaniemi (2011)
- This is Service Design Thinking. Basics – Tools – Cases: Marc Stickdorn, Jakob Schneider and the co-authors (2010)
- Satu Miettinen, prof. taiteiden tiedekunta, Lapin yliopisto
- Social Innovation Lab for Kent: SILK Method deck
Tässä vielä alkulämmittelyksi video poikkitieteellisten tiimien yhdessä työskentelyn parantamisesta http://www.youtube.com/watch?v=NsndhCQ5hRY&feature=player_embedded#!